Skip to main content
Euroopan komission logo
EURES
Uutisartikkeli28 elokuu 2017Euroopan työviranomainen, Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto

Kreikkalainen vastaanottovirkailija sai uuden työpaikan Saksasta oikeaan aikaan lähetetyn hakemuksen ansiosta

Kuukausi siitä, kun Eleni Kritikou oli käynyt julkisissa työvoimapalveluissa Kreikan Ródoksella, hän sai uuden työpaikan Saksan Hampurissa sijaitsevasta hotellista.

Well-timed application lands Greek receptionist a new job in Germany
EURES Greece

Kreikan EURES järjestää osana kahdenvälistä yhteistyötä muiden maiden kanssa eri kaupungeissa pienimuotoisia hankkeita: haastattelupäiviä, ansioluetteloiden keräämistä ja työnvälitystukea.

Ródoksella syntynyt ja kasvanut Eleni opiskeli matkailua, ja suoritettuaan harjoittelun  paikallisen hotellin vastaanotossa hän halusi saada uuden kokemuksen Saksan matkailualalta. Nähtyään Saksan matkailualan työpaikkoja mainostavan ilmoituksen ja käytyään julkisissa työvoimapalveluissa hän päätyi EURESin toimistoon ja tapasi siellä neuvojan, Styliani Stavroun.

Niiden työpaikkojen suunnitellut haastattelupäivät, joista hän oli kiinnostunut, olivat jo menneet, ja prosessi oli päättynyt. Styliani kuitenkin kannusti Elenia lähettämään ansioluettelon toiselle Kreikan EURES-neuvojalle, Eleni Fouliralle, joka valvoi tapahtuman ansioluetteloiden esivalintaa.

”En osannut kuvitellakaan, että lähtiessäni sinä aamuna pois Ródoksen toimistosta minulla olisi mukanani kolme työtarjousta hampurilaisten hotellien vastaanotoista. EURES-neuvojat auttoivat minua tietojen ja ansioluetteloni kanssa, ja he olivat apunani joka vaiheessa”, Eleni Kritikou sanoo.

”Heti ansioluetteloni lähetettyäni Eleni Foulira esitteli minut Hampurin EURES-neuvojalle Anja Meschille, ja verkossa toteutetun videohaastattelun jälkeen sain työpaikan, aivan kuin olin unelmoinut. Minun on kiitettävä Kreikan EURESia ja Saksan EURESia joustavuudesta prosessin aikana; alle kuukaudessa aloitin uuden matkan elämässäni ja aloin hankkia arvokkaita kokemuksia.”

”Eleni Kritikoussa on mielestäni tyyntä voimaa”, Styliani sanoo. ”Hän otti kaikki neuvoni vastaan aina hymyillen, ja hän tiesi heti alusta alkaen, mitä hän halusi. Oli tärkeää, että hän puhui saksaa ja englantia sujuvasti, mutta ennen kaikkea merkitystä oli hänen upealla asenteellaan ja kypsyydellään, jotka loistivat läpi verkkohaastattelussa.”

”Hän on nuori, joten hänellä ei ole kovin paljon kokemusta, mutta edessäni oli nainen, joka todella haluaa oppia, kokeilla, kehittyä.... Toivon, että hän luo upean uran!”

 

Asiaan liittyviä linkkejä:

Kreikan julkiset työvoimapalvelut

Saksan liittotasavallan työvoimavirasto

Kreikan EURESin Facebook-sivut

Eläminen ja työskentely Saksassa

 

Lisätietoja:

Hae EURES-neuvojaa

Elin- ja työolot EURES-maissa

EURESin työpaikkatietokanta

EURES-palvelut työnantajille

EURESin tapahtumakalenteri

Tulevat online-tapahtumat

EURES Facebookissa

EURES Twitterissä

EURES LinkedInissä

EURES Google+:ssa

Aiheet
EURESin paras käytäntöTyömarkkinauutiset/liikkuvuusuutisetRekrytointitrenditSosiaalinen mediaMenestystarinatNuoriso
Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
Asuminen ja työskentely
Sektori
Accomodation and food service activitiesActivities of extraterritorial organisations and bodiesActivities of households as employers, undifferentiated goods- and servicesAdministrative and support service activitiesAgriculture, forestry and fishingArts, entertainment and recreationConstructionEducationElectricity, gas, steam and air conditioning supplyFinancial and insurance activitiesHuman health and social work activitiesInformation and communicationManufacturingMining and quarryingOther service activitiesProfessional, scientific and technical activitiesPublic administration and defence; compulsory social securityReal estate activitiesTransportation and storageWater supply, sewerage, waste management and remediation activitiesWholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles

Vastuuvapauslauseke

Artikkelien tarkoituksena on tarjota EURES-portaalin käyttäjille tietoa ajankohtaisista aiheista ja suuntauksista sekä herättää keskustelua ja keskustelua. Niiden sisältö ei välttämättä vastaa Euroopan työviranomaisen (ELA) tai Euroopan komission näkemystä. Lisäksi EURES ja ELA eivät tue edellä mainittuja kolmansien osapuolien verkkosivustoja.