Skip to main content
EURES
Uutisartikkeli19. marraskuuta 2020Euroopan työviranomainen, Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto

Miten EURES voi auttaa rekrytoimaan tehokkaasti pandemian aikana

Covid-19-pandemia on vaikuttanut työskentelyn puitteisiin kaikkialla maailmassa. Sen myötä myös yritysten tapa rekrytoida on muuttunut. Seuraavassa annamme viisi vinkkiä siitä, miten jatkaa rekrytointia haastavassa tilanteessa.

How to recruit effectively with EURES during the pandemic
EURES

Arvioi yrityksesi osaamistarpeet

Jotta yritys voi rekrytoida tehokkaasti, sen on pyrittävä kuvaamaan tarkasti, minkälaista osaamista se hakee. Covid-19-pandemia on saattanut vaikuttaa tavanomaisiin työnkuviin ja avata yrityksissä uusia mahdollisuuksia. Niinpä onkin hyvä arvioida uudelleen, mitä osaamista yrityksessä tarvitaan. Sopivan työntekijän löytämiseksi yrityksen on kartoitettava mahdolliset uudet työnkuvat ja selvitettävä, mitä vastuualueita ne kattavat ja mitä osaamista niihin tarvitaan.

Hyödynnä laajaa EURES-tietokantaa

EURES on luotu ammatillisen liikkuvuuden edistämiseksi, ja verkostolla on runsaasti kokemusta työnantajien ja työntekijöiden saattamisesta yhteen. Verkoston tietokannassa on yli 600 000 ansioluetteloa, ja sen helppokäyttöisen hakutoiminnon ansiosta työntekijöiden hakeminen on tehokkaampaa. Etsi hakijoita -toiminnolla haun voi tarkentaa muun muassa hakijan osaamisen, kielitaidon, kokemuksen ja koulutuksen mukaan.

Laajenna hakuasi

Covid-19-tilanne on tehnyt työnteon puitteista entistä joustavampia. Yritysten, jotka ovat omaksuneet joustavampia työnteon tapoja, on mahdollista hakea työntekijöitä entistä kauempaa. Hakua ei kannata rajoittaa vain lähialueelle. Sen sijaan voi olla hyvä käyttää hyväksi EURES-palvelua maantieteellisten rajoitteiden voittamiseksi. Näin haussa voidaan korostaa työntekijän osaamista pikemmin kuin hänen rekrytoimistaan työpaikan läheltä. EURES-neuvojat antavat tietoja ja ohjeita uusien työntekijöiden rekrytoimisesta ja siitä, miten työlle löydetään sopiva tekijä mistä tahansa Euroopassa.

Yrityksen virtuaalinen rekrytointisuunnitelma

Covid-19-pandemia on lisännyt epävarmuutta. Tämän vuoksi on tärkeää, että yrityksillä on käytössään verkossa toimivat rekrytointiprosessit, jotta rekrytointi voi jatkua. Hakijat eivät ehkä voi matkustaa haastatteluihin, ja he voivat joutua välttämään lähikontakteja paikallisten rajoitusten mukaisesti. Rekrytoinnin siirtäminen verkkoon ja hakijoiden haastatteleminen Zoomin, Skypen ja Microsoft Teamsin kaltaisilla alustoilla auttavat selviytymään joistakin covid-19-tilanteen asettamista haasteista. Tämän lisäksi säästyy kaikkien osapuolten aikaa ja rahaa.

Osallistu EURESin virtuaalitapahtumiin

EURES järjestää erilaisia virtuaalitapahtumia, joissa työnantajat ovat yhteydessä työnhakijoihin kaikkialta maailmasta. Virtuaaliset työpaikkamessut tarjoavat erinomaisen tilaisuuden esitellä avoimia työpaikkoja niin, että yritys voi saavuttaa sopivat työnhakijat. Tapahtumat järjestetään tiettynä ajankohtana, jolloin osallistujat voivat olla yhteydessä työnantajiin reaaliaikaisesti ja saada vastauksia kysymyksiinsä. Työnantajat voivat myös antaa osallistujille tietoa yrityksestään ja työympäristöstään sekä kertoa avoimista työpaikoista. Verkkotapahtumien tuloksina voidaan nopeasti saada työhakemuksia, koska hakijoilla on mahdollisuus ladata järjestelmään ansioluettelonsa ja hakea työtä tapahtuman aikana.

Lue artikkelista Miten EURES voi auttaa löytämään uusia työntekijöitä Euroopasta lisätietoja rekrytoinnista EURESin avulla.

 

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Zoom

Skype

Microsoft Teams

Hakijoiden etsiminen

EURES-tapahtumat

Miten EURES voi auttaa löytämään uusia työntekijöitä Euroopasta

 

Lisätietoja:

Euroopan työpaikkapäivät

Drop’pin@EURES

Etsi EURES-neuvojaa

Eläminen ja työskentely EURES-maissa

EURESin työpaikkatietokanta

EURES-palvelut työnantajille

EURESin tapahtumakalenteri

Tulevat online-tapahtumat

EURES Facebookissa

EURES Twitterissä

EURES LinkedInissä

Tiedot

Aiheet
Liiketoiminta / YrittäjyysVinkkejäRekrytointitrendit
Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
Apu ja tukiAsuminen ja työskentely
Sektori
Accomodation and food service activitiesActivities of extraterritorial organisations and bodiesActivities of households as employers, undifferentiated goods- and servicesAdministrative and support service activitiesAgriculture, forestry and fishingArts, entertainment and recreationConstructionEducationElectricity, gas, steam and air conditioning supplyFinancial and insurance activitiesHuman health and social work activitiesInformation and communicationManufacturingMining and quarryingOther service activitiesProfessional, scientific and technical activitiesPublic administration and defence; compulsory social securityReal estate activitiesTransportation and storageWater supply, sewerage, waste management and remediation activitiesWholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles

Vastuuvapauslauseke

Artikkelien tarkoituksena on tarjota EURES-portaalin käyttäjille tietoa ajankohtaisista aiheista ja suuntauksista sekä herättää keskustelua ja keskustelua. Niiden sisältö ei välttämättä vastaa Euroopan työviranomaisen (ELA) tai Euroopan komission näkemystä. Lisäksi EURES ja ELA eivät tue edellä mainittuja kolmansien osapuolien verkkosivustoja.