
Cedefopin taitoennusteessa ennustetaan työllisyyden tulevia suuntauksia. Sen tarkoituksena on antaa tietoa siitä, miltä työmarkkinat ja työpaikat Euroopassa näyttävät vuoteen 2030 mennessä ja mitä taitoja tarvitaan. Sen avulla käyttäjät voivat vertailla työllisyysnäkymiä ja tulevia suuntauksia eri puolilla Eurooppaa. Se onkin oivallinen työkalu työnhakijoille, työnantajille, opiskelijoille, tutkijoille ja poliittisille päättäjille.
Ennustetta on kehitetty jatkuvasti vuodesta 2005. Se sisältää tällä hetkellä tietoja EU:n jäsenvaltioista, Islannista, Pohjois-Makedoniasta, Sveitsistä, Turkista ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Se kattaa 66 toimialaa, 41 ammattiryhmää ja 3 koulutustasoa.
Viraston kokoamat tiedot ovat kokonaisuudessaan sen verkkosivuilla, ja jäljempänä on yhteenveto muutamista keskeisistä seikoista.
Työvoima
- Työvoiman määrän odotetaan kasvavan yhden prosentin vuoteen 2030 mennessä.
- Työvoiman ikä muuttuu hieman: 25–49-vuotiaiden osuus pienenee 0,5 prosenttia ja vähintään 64-vuotiaiden osuus kasvaa 3,8 prosenttia.
- Työikäisen väestön määrän odotetaan kasvavan 3,7 prosenttia, vaikka maiden välillä onkin huomattavia eroja.
- Sukupuolijakauma pysyy suurelta osin samana, eli miehiä on töissä enemmän kuin naisia.
Alat
- Perustuotantoteollisuuden odotetaan supistuvan, kun taas palveluteollisuuden ja kehittyneen valmistusteollisuuden odotetaan kasvavan.
- Nopeimmin kasvavat palvelualat ovat oikeusala ja laskentatoimi, tutkimus ja kehittäminen, mainonta ja markkinointitutkimus sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminta.
- Nopeimmin kasvavat tuotantoalat ovat sähkölaitteet, muut koneet ja laitteet, valmistus ja moottoriajoneuvot.
Ammatit
- Korkeakoulutusta edellyttävien ammattien (esim. johtajat, ammattilaiset ja asiantuntijat) odotetaan kasvavan merkittävästi ja tiettyjen matalan osaamistason ammattien (esim. myynti, turvallisuus, siivous, ateriapalvelut ja hoivatyö) odotetaan kasvavan jonkin verran.
- Työpaikkoja odotetaan häviävän keskitason osaamistason ammateissa (esim. ammattitaitoiset ruumiillisen työn tekijät, toimistotyöntekijät).
- Korkeakoulutettujen työntekijöiden tarjonta voi kasvaa nopeammin kuin tällaisten työntekijöiden kysyntä, ja sama koskee vain vähän koulutettuja työntekijöitä tai matalamman osaamistason ammatteja.
Työtehtävät ja taidot
- Työntekijöiden työssä suorittamien fyysisten tehtävien määrän odotetaan vähenevän samalla kun henkisen työn ja sosiaalisten tehtävien määrä kasvaa.
- Yrittäjyystaidoista, myynnistä/taivuttelusta ja palvelusta/läsnäolosta tulee yhä tärkeämpiä taitoja työntekijöille.
- Koneisiin perustuvien (muiden kuin tieto- ja viestintäteknisten) taitojen tarve vähenee huomattavasti ja tieto- ja viestintäteknisten taitojen tarve kasvaa.
- Itsenäisesti työskentelemisen taidosta tulee erittäin arvostettu.
Tietoa Cedefopista
Cedefop eli Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus perustettiin vuonna 1975. Virasto auttaa Euroopan komissiota, jäsenvaltioita ja työmarkkinaosapuolia kehittämään ammatillista koulutusta koskevaa EU-politiikkaa, jotta eri maiden työllisyysastetta voitaisiin parantaa ja varmistaa älykäs, kestävä ja osallistava talouskasvu.
Vuonna 2020 esittelemme Cedefopin havaintoja yksittäisiltä ammattialoilta hoitotyöntekijöistä tieto- ja viestintätekniikan ammattilaisiin. Lisätietoa saat piakkoin.
Asiaan liittyviä linkkejä:
Lisätietoja:
Etsi EURES-neuvojaa
Eläminen ja työskentely EURES-maissa
EURESin työpaikkatietokanta
EURES-palvelut työnantajille
EURESin tapahtumakalenteri
Tulevat online-tapahtumat
EURES Facebookissa
EURES Twitterissä
EURES LinkedInissä
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 28 helmikuu 2020
- Laatijat
- Euroopan työviranomainen | Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto
- Aiheet
- Ulkoiset EURES-uutisetTyömarkkinauutiset/liikkuvuusuutisetUutiset/raportit/tilastotRekrytointitrendit
- Sektori
- Accomodation and food service activitiesActivities of extraterritorial organisations and bodiesActivities of households as employers, undifferentiated goods- and servicesAdministrative and support service activitiesAgriculture, forestry and fishingArts, entertainment and recreationConstructionEducationElectricity, gas, steam and air conditioning supplyFinancial and insurance activitiesHuman health and social work activitiesInformation and communicationManufacturingMining and quarryingOther service activitiesProfessional, scientific and technical activitiesPublic administration and defence; compulsory social securityReal estate activitiesTransportation and storageWater supply, sewerage, waste management and remediation activitiesWholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles