Siirry pääsisältöön
EURES (EURopean Employment Services)
Uutisartikkeli22. maaliskuuta 2017Euroopan työviranomainen, Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosastoArvioitu lukuaika: 1 min

Nuorisotakuu auttoi työnhakijaa saamaan töitä viestintäalalta

Käytyään läpi lukuisia haastatteluja tuloksetta slovenialaisen David Banovićin ei tehnyt mieli enää jatkaa yrittämistä. Luovuttamisen sijaan hän haki apua nuorisotakuusta.

Youth Guarantee scheme helps jobseeker land communications job
EC

Etsiessään työpaikkaa ja valmistautuessaan haastatteluihin David kuuli nuorisotakuuseen kuuluvasta slovenialaisesta ”Prvi izziv” -ohjelmasta (”ensihaaste”), joka saa rahoitusta nuorisotyöllisyysaloitteesta. Davidin mielestä ohjelmaan sisältyvä henkilökohtainen neuvonta ja koulutus antoivat hänelle itseluottamusta ja uutta pontta työnhakuun.

”Ohjelmassa minua koulutettiin menemään työhaastatteluun sillä asenteella, että minulla on jotakin tarjottavaa”, hän kertoo. ”Ohjelmalla myös taattiin pidempiaikainen yhteistyö ja vakaus sekä potentiaaliselle työnantajalleni että minulle.”

David työskentelee nyt hankevetäjän avustajana voittoa tavoittelemattomassa järjestössä ja koordinoi kaikkea viestintätoimintaa, myös jäsenhankintaa. Työn aloittamisen jälkeen David on tuntenut olonsa rauhoittuneen ja elämänsä tasautuneen. Myös luovuus työssä kukoistaa. ”Mielestäni nuorisotakuun tärkein lisäarvo on sen tuoma motivaatio työpaikan löytämiseen”, David summaa.

Tietoa ohjelmista

Sloveniassa ”Prvi izziv” -aloitteella kannustetaan työnantajia palkkaamaan alle 30-vuotiaita nuoria. Se koostuu työpaikalla suoritettavasta kolmen kuukauden pituisesta koeajasta. Tämän jälkeen ohjelmasta tarjotaan yhden vuoden ajan työllistämistukea, jos sekä työnantaja että työntekijä näin haluavat.

Nuorisotakuu on uudenlainen toimintamalli nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Sillä pyritään varmistamaan, että kaikki alle 25-vuotiaat nuoret saavat kelvollisen konkreettisen työtarjouksen, oppisopimuspaikan, harjoittelupaikan tai jatkokoulutuspaikan. Ohjelman mukaan tämän tulisi tapahtua neljän kuukauden kuluessa virallisen koulutuksen päättymisestä tai työttömäksi joutumisesta. Nuorisotakuuta koskevia usein kysyttyjä kysymyksiä on koottu tänne.

 

Linkkejä:

Nuorisotakuu ja nuorisotyöllisyysaloite (englanniksi) – Video

Usein kysyttyä nuorisotakuusta

Nuorisotyöllisyysaloite

Eläminen ja työskentely Sloveniassa

Slovenian työvoimapalvelut

 

Lisätietoja:

Hae EURES-neuvojaa

Elin- ja työolot EURES-maissa

EURESin työpaikkatietokanta

EURES-palvelut työnantajille

EURESin tapahtumakalenteri

Tulevat online-tapahtumat

EURES Facebookissa

EURES Twitterissä

EURES LinkedInissä

EURES Google+:ssa

Tiedot

Aiheet
  • EU:n liikkuvuuden työkalupakki
  • EURESin paras käytäntö
  • Menestystarinat
  • Nuoriso
Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
Sektori
  • Accomodation and food service activities
  • Activities of extraterritorial organisations and bodies
  • Activities of households as employers, undifferentiated goods- and services
  • Administrative and support service activities
  • Agriculture, forestry and fishing
  • Arts, entertainment and recreation
  • Construction
  • Education
  • Electricity, gas, steam and air conditioning supply
  • Financial and insurance activities
  • Human health and social work activities
  • Information and communication
  • Manufacturing
  • Mining and quarrying
  • Other service activities
  • Professional, scientific and technical activities
  • Public administration and defence; compulsory social security
  • Real estate activities
  • Transportation and storage
  • Water supply, sewerage, waste management and remediation activities
  • Wholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles

Vastuuvapauslauseke

Artikkelien tarkoituksena on tarjota EURES-portaalin käyttäjille tietoa ajankohtaisista aiheista ja suuntauksista sekä herättää keskustelua ja keskustelua. Niiden sisältö ei välttämättä vastaa Euroopan työviranomaisen (ELA) tai Euroopan komission näkemystä. Lisäksi EURES ja ELA eivät tue edellä mainittuja kolmansien osapuolien verkkosivustoja.