Siirry pääsisältöön
EURES (EURopean Employment Services)
Uutisartikkeli11. syyskuuta 2020Euroopan työviranomainen, Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto

Vinkkejä ajan tasalla pysymiseen pandemian jälkeisillä työmarkkinoilla

Covid-19-pandemian aiheuttamien rajoitustoimien purkamisen myötä yritykset avaavat jälleen oviaan. Samaan aikaan monet työnhakijat ja työntekijät pohtivat, kuinka ylläpitää työllistymismahdollisuuksiaan epävarmuuden jatkuessa. EURES on koonnut joitakin vinkkejä työmarkkinoilla ajan tasalla pysymiseen ja tulevilta kriiseiltä suojautumiseen.

Tips to stay relevant in the job market after the pandemic
Shutterstock

Osaamisen arvioiminen ja laajentaminen

Jos etätyöskentelyn ansiosta käytettävissä on tällä hetkellä tavallista enemmän vapaa-aikaa, sitä voi käyttää uusien taitojen hankkimiseen tai olemassa olevien parantamiseen. Etätyön myötä moni on todennäköisesti jo oppinut uusia taitoja, joita tarvitaan, jos kotona työskentely jatkuu. Kannattaa pohtia, mitä uutta olet oppinut esimerkiksi aikatauluhallinnan, joustavuuden tai uusien digitaalisten työkalujen saralla.

Mikäli pandemia on johtanut työpaikan menettämiseen, nyt on mainio hetki täydentää taitoja ja lisätä siten kiinnostavuutta työmarkkinoilla. Ansioluetteloa voi parantaa monin eri keinoin. Hae inspiraatiota esimerkiksi kuusi parasta maksutonta verkkokurssialustaa esittelevästä artikkelista.

Katse tulevaisuuteen

Epävarmoina aikoina tulevaisuuden suunnittelu voi olla vaikeaa. Voi kuitenkin olla hyödyllistä pohtia henkilökohtaisia tulevaisuudennäkymiä ja arvioida, miten tilanne saattaa kehittyä, samaan tapaan kuin yrityksetkin määrittelevät liiketoimintastrategiansa. Keskeistä on arvioida, missä työlle on kysyntää ja kuinka tätä kysyntää voi parhaiten hyödyntää. Töihin, jotka vaikuttavat vakailta monenlaisissa tulevaisuudennäkymissä, kannattaa tutustua pintaa syvemmältä.

Älä pelästy lyhyitä tai keskimittaisia sopimuksia

Kun yritykset toipuvat pandemiasta ja mukautuvat uudenlaiseen liiketoimintaympäristöön, on todennäköistä, että ne palkkaavat mieluummin väliaikaista työvoimaa vakituisen sijaan. Tällä tavoin yritykset saavat aikaa miettiä, miten niiden on muutettava toimintaansa ja mitkä niiden pitkän aikavälin tarpeet ovat.

Määräaikaisissa työsuhteissa on monia etuja: niiden kuluessa syntyy uusia kontakteja, ammatillinen verkosto kasvaa ja kokemusta karttuu – eikä ansioluetteloonkaan jää tyhjiä jaksoja. Ei pidä myöskään unohtaa, että joskus määräaikaisuus johtaa vakinaistamiseen.

Käännä kurssia tai luo nahkasi uudelleen

Mikäli pandemia on vahingoittanut urapolkua pysyväisluonteisesti, on keksittävä keinot ottaa kartutetut taidot käyttöön uudella tavalla tai lähdettävä uudenlaisia tehtäviä kohti. Voit aloittaa kokonaan alusta opettelemalla taitoja uudenlaista työtä varten tai esimerkiksi suorittamalla harjoittelun työkokemuksen kartuttamiseksi uudella alalla. Toisaalta voit keksiä uudenlaista käyttöä sille osaamiselle, kokemukselle ja tiedolle, jonka olet toisella alalla jo hankkinut. Nämä kaksi vaihtoehtoa saattavat johtaa tulojen madaltumiseen, mutta oikealla asenteella uralla voi edetä nopeasti.

Etätyö on nykyaikaa

Pandemian myönteisenä seurauksena yritykset ovat havainneet, että työntekijät voivat työskennellä tehokkaasti myös kotoa käsin. Etätyön ansiosta töitä voi hakea myös oman asuinpaikan tai jopa asuinmaan ulkopuolelta. On siis hyvä ottaa huomioon työpaikat, joissa mahdollisuutta etätyöhön tarjotaan. Vaikka ilmoituksessa ei etätyötä suoraan mainittaisikaan, kannattaa siitä silti kysyä. Kohteliaasti kysymällä ei voi hävitä.

Mitkä taidot ovat keskeisiä tulevaisuudessa? Artikkelissamme esitellään kahdeksan tärkeää taitoa, joista on apua työelämässä covid-19:n jälkeen.

 

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Kuusi parasta maksutonta verkkokurssialustaa

Kahdeksan tärkeää taitoa, joista on apua työelämässä covid-19:n jälkeen

 

Lisätietoja:

Euroopan työpaikkapäivät

Drop’pin@EURES

Etsi EURES-neuvojaa

Eläminen ja työskentely EURES-maissa

EURESin työpaikkatietokanta

EURES-palvelut työnantajille

EURESin tapahtumakalenteri

Tulevat online-tapahtumat

EURES Facebookissa

EURES Twitterissä

EURES LinkedInissä

Aiheet
Liiketoiminta / YrittäjyysVinkkejäTyömarkkinauutiset/liikkuvuusuutisetRekrytointitrenditNuoriso
Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
Asuminen ja työskentely
Sektori
Accomodation and food service activitiesActivities of extraterritorial organisations and bodiesActivities of households as employers, undifferentiated goods- and servicesAdministrative and support service activitiesAgriculture, forestry and fishingArts, entertainment and recreationConstructionEducationElectricity, gas, steam and air conditioning supplyFinancial and insurance activitiesHuman health and social work activitiesInformation and communicationManufacturingMining and quarryingOther service activitiesProfessional, scientific and technical activitiesPublic administration and defence; compulsory social securityReal estate activitiesTransportation and storageWater supply, sewerage, waste management and remediation activitiesWholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles

Vastuuvapauslauseke

Artikkelien tarkoituksena on tarjota EURES-portaalin käyttäjille tietoa ajankohtaisista aiheista ja suuntauksista sekä herättää keskustelua ja keskustelua. Niiden sisältö ei välttämättä vastaa Euroopan työviranomaisen (ELA) tai Euroopan komission näkemystä. Lisäksi EURES ja ELA eivät tue edellä mainittuja kolmansien osapuolien verkkosivustoja.