Siirry pääsisältöön
EURES (EURopean Employment Services)
Uutisartikkeli8. maaliskuuta 2023Euroopan työviranomainen, Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto

Hyvän mentorin kymmenen kohdan muistilista

Hyvän mentorin on oltava enemmän kuin vain hyvä työssään. EURES-portaalissa on joitakin vinkkejä, jotka auttavat luomaan hyvän suhteen mentoroitavaan.

Ten things every good mentor should do
Shutterstock

Tutustukaa toisiinne

Hyvän työskentelysuhteen luomiseksi mentoroitavan kanssa on tärkeää oppia ensin tuntemaan toisensa. Tapahtuipa tämä sitten kokoushuoneessa, taukotilassa tai toimistokeittiössä, kannattaa käyttää aikaa ja selvittää, mistä ohjattava on kotoisin, miksi hän haki ohjelmaan ja mitä kiinnostuksen kohteita ja tavoitteita hänellä on. Kerro myös itsestäsi. Tämä helpottaa molemmin puolin kanssakäymistä ja auttaa pääsemään alkuun.

Luo perusta työtoveruudelle

Kerro, että et ole esihenkilö etkä opettaja. Sen sijaan olet mentoroitavan kumppani, joka auttaa saamaan kokemuksesta parhaan mahdollisen hyödyn.

Luo yksilölliset tavoitteet

Jokaisella mentorointiohjelmalla olisi oltava selkeät tavoitteet. Aseta tavoitteet yhdessä ohjattavan kanssa. Selvitä hänen odotuksiaan ohjaukselta ja se, mitä taitoja ja minkälaista kokemusta hän haluaa saada. Henkilökohtaiset tavoitteet motivoivat ohjattavaa ja tekevät kokemuksesta onnistuneemman.

Yhteydenpitoa päivittäin

Mentorina toimiminen voi joskus kuormittaa, koska sitä tehdään yleensä muiden töiden lisäksi. Vaikka olisit kiireinen, varmista, että varaat aikaa keskustella ohjattavan kanssa ainakin kerran päivässä. Ohjattavalle ei saa koskaan antaa sellaista vaikutelmaa, että hänestä olisi vaivaa.

Opeta ohjattavaa löytämään oma tiensä

Hyvä mentori samanaikaisesti sekä neuvoo että kyselee. Joskus voi olla hyödyllisempää opastaa mentoroitavaa löytämään vastaukset itse sen sijaan, että hän saisi valmiit ratkaisut.

Älä pelkää sanoa ”en tiedä”

Oikeaa vastausta ei välttämättä aina ole esitettyyn kysymykseen. Älä pelkää vastata ”en tiedä” ja pyytää neuvoa muilta kollegoilta. Näin voit välittää mentoroitavalle arvokasta tietoa ryhmätyöskentelystä ja rehellisyydestä.

Pidä mieli avoinna

Joskus ulkopuolinen näkökulma voi parantaa vanhoja työprosesseja. Mentoroitava voi havaita työssäsi virheen tai oivaltaa, miten menetelmiä voitaisiin parantaa. Se, että otat vastuun virheistäsi, kehittää keskinäistä luottamusta ohjattavan kanssa.

Ole positiivinen

Varmista, että palautteesi on aina rakentavaa. Anna tunnustusta aina, kun ohjattava suoriutuu työstään hyvin. Nämä pienet vakuuttelut voivat lisätä ohjattavan itseluottamusta.

Ole empaattinen

Muista, että sinäkin olit kerran kokematon. Uusi työympäristö, uudet tehtävät ja kollegat voivat olla stressaava kokemus. Varmista, että ohjattavan on helppo olla työpaikalla, ja puutu mahdollisiin epävarmuutta aiheuttaviin tekijöihin.

Näytä mallia

Hyvän mentorin tulisi tietenkin olla myös roolimalli. Jos odotat mentoroitavan saapuvan töihin ajoissa ja keskittyvän tehtäviinsä työpäivän ajan, myös sinun on noudatettava neuvojasi. Ole sellainen työntekijä, jollainen haluaisit ohjattavan olevan.

Hyvin laaditusta harjoitteluohjelmasta voi olla paljon hyötyä sekä yritykselle että harjoittelijalle. Lue vinkkejä, miten erottaudut harjoittelijan silmissä kilpailijoistasi mieluisana työnantajana.

 

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Miten yrityksellesi kehitetään kilpailukykyinen harjoitteluohjelma

 

Lisätietoja:

Euroopan työpaikkapäivät

Etsi EURES-neuvojaa

Eläminen ja työskentely EURES-maissa

EURESin työpaikkatietokanta

EURES-palvelut työnantajille

EURESin tapahtumakalenteri

Tulevat online-tapahtumat

EURES Facebookissa

EURES Twitterissä

EURES LinkedInissä

Aiheet
Vinkkejä
Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
Vinkkejä
Sektori
Accomodation and food service activitiesActivities of extraterritorial organisations and bodiesActivities of households as employers, undifferentiated goods- and servicesAdministrative and support service activitiesAgriculture, forestry and fishingArts, entertainment and recreationConstructionEducationElectricity, gas, steam and air conditioning supplyFinancial and insurance activitiesHuman health and social work activitiesInformation and communicationManufacturingMining and quarryingOther service activitiesProfessional, scientific and technical activitiesPublic administration and defence; compulsory social securityReal estate activitiesTransportation and storageWater supply, sewerage, waste management and remediation activitiesWholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles

Vastuuvapauslauseke

Artikkelien tarkoituksena on tarjota EURES-portaalin käyttäjille tietoa ajankohtaisista aiheista ja suuntauksista sekä herättää keskustelua ja keskustelua. Niiden sisältö ei välttämättä vastaa Euroopan työviranomaisen (ELA) tai Euroopan komission näkemystä. Lisäksi EURES ja ELA eivät tue edellä mainittuja kolmansien osapuolien verkkosivustoja.