Siirry pääsisältöön
EURES (EURopean Employment Services)
Uutisartikkeli30. huhtikuuta 2021Euroopan työviranomainen, Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosastoArvioitu lukuaika: 2 min

Kuusi vinkkiä sopivimman urapolun löytämiseksi

Työuran alussa voi olla vaikeaa tietää, mikä suunta sille tulisi valita. Seuraavassa annamme kuusi tärkeää vinkkiä, jotka auttavat löytämään juuri sinulle sopivan urapolun.

Six tips for finding the right career path
Shutterstock

1. Mitkä ovat tavoitteesi?

Mieti, mitä haluat uraltasi. Uratavoite voi olla jokin tietty ammatti, kuten esimerkiksi pitkäaikainen haave tulla opettajaksi. Se voi myös olla jokin saavutus, kuten insinöörin pätevyyden saaminen tai oman ravintolan avaaminen. Se voi kuitenkin olla myös jotain tarkemmin määrittelemätöntä: oletko esimerkiksi harkinnut uraa, johon liittyy muiden ihmisten auttamista tai luovan työn tekemistä? Tavoitteet auttavat ohjaamaan uraasi.

2. Tunne omat vahvuutesi

Ei haittaa, vaikka sinulla ei olisi mitään selkeitä tavoitteita. Kaikki eivät tiedä, mitä he haluavat tehdä urallaan. Aloita miettimällä omia vahvuuksiasi. Oletko sosiaalinen vai teetkö työsi paremmin yksin? Oletko hyvä sanankäyttäjä vai pidätkö enemmän numeroista? Sovellutko paremmin aktiiviseen ja fyysiseen työhön vai toimistotyöhön? Voit tällaisten kysymysten avulla hahmottaa, millainen työ sopisi sinulle parhaiten.

3. Tutustu työmarkkinoihin

Jos olet valmis harkitsemaan eri vaihtoehtoja, voi olla hyväksi tutustua lähemmin työmarkkinoihin. Millä aloilla tarvitaan työvoimaa tulevina vuosina ja mitä osaamista niillä vaaditaan? Voit näin löytää urapolun, joka tarjoaa todennäköisesti paljon kiinnostavia mahdollisuuksia. Tämän jälkeen voit keskittyä oikeanlaisen osaamisen ja kokemuksen kartuttamiseen, jotta työllistyt paremmin. Muista, että työmarkkinoilla on tarjolla monenlaisia sinulle mahdollisesti soveltuvia tehtäviä, joista kaikista et todennäköisesti ole koskaan kuullutkaan!

4. Suunnittele uraasi

Jos tiedät, miten haluat edetä urallasi, voi olla hyvä laatia siitä summittainen suunnitelma. Mieti, mistä aloitustason työpaikoista saat parhaiten soveltuvaa kokemusta ja mihin työpaikkoihin sinulla on soveltuvin pätevyys. Joitakin tehtäviä varten voidaan vaatia akateemista tai ammatillista pätevyyttä, kun taas toisissa osaaminen perustuu työssä oppimiseen.

Vaikka uran suunnittelemisesta on apua, sinun ei tarvitse suunnitella valmiiksi koko uraasi. Urapolku rakentuu vaihe vaiheelta. Niinpä työmahdollisuuksia on hyvä pitää tilaisuuksina oppia jotakin uutta ja kehittää monialaisia taitoja, joita voi soveltaa muihin tuleviin tehtäviin.

5. Älä pelkää vaihtaa uraa

Saatat kokeilla jotain työtä tai alaa ja todeta, että se ei sovellu sinulle. Älä epäröi tällaisessa tilanteessa miettiä uudelleen suunnitelmiasi. Vaikka suurin osa meistä haluaa vakaan uran, joskus eri töitä on kokeiltava, jotta löytyisi se oikea. Samoin on normaalia, että haluamme toisinaan uusia haasteita. Jos et nauti työstäsi, älä pelkää vaihtaa sitä ja etsiä itsellesi uusi ura.

6. Aseta työtyytyväisyys etusijalle

Motivaatiolla on erittäin tärkeä merkitys työelämässä. Sinulla on ehkä työssäsi kauaskantoiset tavoitteet tai ehkä motivoidut päivittäisistä pienistä haasteista. Tärkeintä on pitää mielessä, mitä haluat uraltasi, ja yrittää löytää työpaikka, jossa olet tyytyväinen.

Yhteistyössä Euroopan ammatillisen liikkuvuuden EURES-portaalin kanssa.

 

Lisätietoja:

Euroopan työpaikkapäivät

Etsi EURES-neuvojaa

Eläminen ja työskentely EURES-maissa

EURESin työpaikkatietokanta

EURES-palvelut työnantajille

EURESin tapahtumakalenteri

Tulevat online-tapahtumat

EURES Facebookissa

EURES Twitterissä

EURES LinkedInissä

Aiheet
  • Vinkkejä
  • Nuoriso
Sektori
  • Accomodation and food service activities
  • Activities of extraterritorial organisations and bodies
  • Activities of households as employers, undifferentiated goods- and services
  • Administrative and support service activities
  • Agriculture, forestry and fishing
  • Arts, entertainment and recreation
  • Construction
  • Education
  • Electricity, gas, steam and air conditioning supply
  • Financial and insurance activities
  • Human health and social work activities
  • Information and communication
  • Manufacturing
  • Mining and quarrying
  • Other service activities
  • Professional, scientific and technical activities
  • Public administration and defence; compulsory social security
  • Real estate activities
  • Transportation and storage
  • Water supply, sewerage, waste management and remediation activities
  • Wholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles

Vastuuvapauslauseke

Artikkelien tarkoituksena on tarjota EURES-portaalin käyttäjille tietoa ajankohtaisista aiheista ja suuntauksista sekä herättää keskustelua ja keskustelua. Niiden sisältö ei välttämättä vastaa Euroopan työviranomaisen (ELA) tai Euroopan komission näkemystä. Lisäksi EURES ja ELA eivät tue edellä mainittuja kolmansien osapuolien verkkosivustoja.