Siirry pääsisältöön
EURES (EURopean Employment Services)
Uutisartikkeli22. lokakuuta 2021Euroopan työviranomainen, Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto

Viisi parasta vinkkiä työpaikalle palaaville työntekijöille

COVID-19-pandemian ajan töitä on tehty keittiössä, olohuoneessa tai makuuhuoneessa, ja toimistolle paluu voi arveluttaa. Lue viisi vinkkiä siihen, miten siirtyminen takaisin työelämään sujuu kitkattomasti.

Our top 5 tips for employees returning to the workplace
EURES

1.Anna sopeutumiselle aikaa

Jos työnantaja sallii, tavanomaiseen työympäristöön voi yrittää palata vaiheittain. Työpaikalla käynti muutamana päivänä viikossa ja kotona työskentely vuorotellen auttaa mukautumaan työskentely-ympäristöjen välisiin eroihin. Monille paluu työpaikalle on valtava muutos, johon liittyy ihmisten, melun ja matkustusajan lisääntyminen, ja kokoaikainen paluu voi vaatia totuttelua.

2.Mukauta viikkorutiiniasi

Työmatkat vievät päivästä enemmän aikaa kotitoimiston avaamiseen verrattuna, joten aamuherätys on asetettava aikaisemmaksi. Valmistaudu työpaikalle paluuseen heräämällä joka päivä samaan aikaan, vaikka kävisit työpaikalla vain kerran viikossa. Lounas kannattaa valmistella edellisenä iltana. Näin työpaikalle palaaminen on paljon helpompaa ja muuttaa arkirutiineja vähemmän.

3.Älä arkaile kysyä kysymyksiä

Työpaikalle palaaminen on kunkin kohdalla erilainen prosessi, ja yritykset harkitsevat siihen erilaisia toimintamalleja. Siksi ilmassa voi olla paljon kysymyksiä. Ennen kuin palaat työpaikalle, kysy työnantajalta epäselvistä asioista, liittyivät ne sitten pysäköintiin, polkupyörän säilytykseen tai kaappitilaan tai terveys- ja turvallisuustoimenpiteisiin. Työpaikalle paluu sujuu mukavammin, kun olet ajan tasalla ja tiedät, mitä on odotettavissa. Jos et ole varma yrityksen etä- tai hybridityöskentelyn käytännöistä, avaa keskustelu aiheesta.

4.Kokeile uusia työskentelytapoja

Covid-19-pandemian jälkeinen työelämä on joustavampaa. Kannattaa harkita työpäivän aloittamista aiemmin ruuhkien välttämiseksi tai testata hybridityöskentelymalleja, jos yrityksen käytännöt sen sallivat. Kun olet selvillä työnantajan käytännöistä, kokeile mikä sopii sinulle ja on työsi tuottavuuden sekä oman terveytesi ja hyvinvointisi kannalta paras vaihtoehto. Ehkä voit viettää enemmän aikaa perheesi kanssa ja sinulle tärkeiden asioiden parissa, jolloin työviikoista tulee miellyttävämpiä ja saavutat työtavoitteesi.

5.Älä unohda verkkotyökaluja

Jos pandemian aikana ryhdyttiin käyttämään enemmän yhteisöllisiä verkkotyökaluja, jatka niiden käyttöä työpaikalla. Usein tiimien ja yritysten yhteistyö on tehostunut, ja verkkotyökalut ovat edelleen hyödyllisiä ja vahvistavat työjärjestelmiä. Uusilla verkkoalustoilla on pysyvä vaikutus työskentelykäytäntöihin ja ne mahdollistavat kollegojen yhteistyön sijainnista riippumatta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että työskentelytapojen ei tarvitse muuttua työpaikalle palattaessa.

Lisää vinkkejä työskentelyyn COVID-19-pandemian jälkeen on artikkelissaMiksi pehmeät taidot ja tunneäly ovat nykyään tärkeämpiä kuin koskaan

 

Aiheeseen liittyvää:

Miksi pehmeät taidot ja tunneäly ovat nykyään tärkeämpiä kuin koskaan

 

Lisätietoja:

Euroopan työpaikkapäivät

Hae EURES-neuvojaa

Eläminen ja työskentely EURES-maissa

EURESin työpaikkatietokanta

EURES-palvelut työnantajille

EURESin tapahtumakalenteri

Tulevat online-tapahtumat

EURES Facebookissa

EURES Twitterissä

EURES LinkedInissä

Aiheet
Liiketoiminta / YrittäjyysTyömarkkinauutiset/liikkuvuusuutiset
Sektori
Accomodation and food service activitiesActivities of extraterritorial organisations and bodiesActivities of households as employers, undifferentiated goods- and servicesAdministrative and support service activitiesAgriculture, forestry and fishingArts, entertainment and recreationConstructionEducationElectricity, gas, steam and air conditioning supplyFinancial and insurance activitiesHuman health and social work activitiesInformation and communicationManufacturingMining and quarryingOther service activitiesProfessional, scientific and technical activitiesPublic administration and defence; compulsory social securityReal estate activitiesTransportation and storageWater supply, sewerage, waste management and remediation activitiesWholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles

Vastuuvapauslauseke

Artikkelien tarkoituksena on tarjota EURES-portaalin käyttäjille tietoa ajankohtaisista aiheista ja suuntauksista sekä herättää keskustelua ja keskustelua. Niiden sisältö ei välttämättä vastaa Euroopan työviranomaisen (ELA) tai Euroopan komission näkemystä. Lisäksi EURES ja ELA eivät tue edellä mainittuja kolmansien osapuolien verkkosivustoja.