Siirry pääsisältöön
EURES (EURopean Employment Services)
Uutisartikkeli2. kesäkuuta 2020Euroopan työviranomainen, Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto

Keinoja yritysten sopeutumiseen kriisitilanteessa ja covid-19-pandemian jälkeiseen aikaan valmistautumiseen

Covid-19-pandemia on pakottanut yritykset ympäri Eurooppaa ja koko maailmaa kehittämään innovatiivisia ratkaisuja poikkeustilanteen luomiin haasteisiin.

How businesses are adapting to the crisis and preparing for a future after COVID-19
Shutterstock

Useimmat yritykset ovat muuttaneet väliaikaisesti työtapojaan esimerkiksi siirtämällä työntekijänsä etätöihin ja kokoukset verkkoon. Siirtymä on sujunut kitkatta joillakin aloilla, mutta osalle yrityksistä muutos ei ole ollut yhtä helppo. Monien pienten ja keskisuurten yritysten on tärkeää reagoida nopeasti kysynnän ja tarjonnan vaihteluihin.

Työnantajat saattavat kaivata virikkeitä muutoksiin sopeutumiseen ja covid-19-pandemian jälkeisen tulevaisuuden suunnittelemiseen. Alla on joitakin esimerkkejä pk- ja startup-yrityksistä, jotka ovat löytäneet tehokkaita keinoja toimintojensa mukauttamiseen:

  • Valenciassa toimiva pk-yritys Jeanologia on erikoistunut ympäristöystävälliseen vaatteiden viimeistelykäsittelyyn. Kriisin aikana se on puhdistanut ja desinfioinut sairaaloiden hengityksensuojaimia – yhteensä noin 15 000 suojainta päivässä. Yrityksen perustaja kertoo tekevänsä jo suunnitelmia covid-19-pandemian jälkeiselle ajalle, jolloin vaatteiden puhtaanapidolle on paljon kysyntää ja kestävät, ympäristöystävälliset ratkaisut ovat tärkeässä asemassa.
  • Ranskalainen asiointirobottiohjelmistoihin keskittyvä yritys Dydu tarjoaa asiakkailleen räätälöityjä chatbot-robotteja. Niihin ohjelmoidaan joukko usein kysyttyjä kysymyksiä, joiden avulla voidaan auttaa henkilöstöhallintoa yrityksen työntekijöiden tukemisessa. Vaikka asiointirobotti annetaan käyttöön ilmaiseksi, Dydu kartuttaa asiakaskuntaansa tulevaisuutta varten samalla kun se auttaa yrityksiä kriisistä selviytymisessä.
  • Veoleo Press on pieni lasten espanjankirjojen kustantaja, joka havaitsi tarpeen kotona oppimisen tukemiselle koulujen kiinniolon aikana. Yritys on tehnyt yhteistyötä taiteilijoiden kanssa tuottaakseen väritysarkkeja, joiden avulla vanhemmat voivat jatkaa espanjan opettamista lapsille kotona. Tuotteista voi maksaa vapaavalintaisen summan. Veoleo tarjoaa oppimateriaaleja myös videoiden ja verkkosisältöjen muodossa osana laajaa kriisikampanjaansa.
  • 10-Vins on ranskalainen startup-yritys, joka valmistaa viinin optimaalista lämpötilaa ja ilmaamista sääteleviä laitteita viininmaistajaisia varten. Ennen kriisin alkua suurin osa sen myynnistä suuntautui yrityksille, joissa työskentelee sommelier-ammattilaisia. Ravintoloiden ja baarien sulkemisen myötä 10-Vins on kuitenkin ottanut kohderyhmäkseen yksityisasiakkaat, ja se kohdistaa myyntinsä viininystäville, jotka haluavat nauttia korkealaatuisista viineistä myös eristyksen aikana. Se on lisäksi järjestänyt kaksi verkkokurssia viinin tekemisestä kiinnostuneille.
  • Myös 58-Gin menetti eristystoimien myötä pääasiallisen asiakasryhmänsä, baarit ja pubit. Se teki vaikean päätöksen lopettaa artesaaniginin valmistamisen, mutta havaitsi tarpeen toisenlaiselle alkoholipohjaiselle tuotteelle covid-19-taudin vastaisessa taistelussa, nimittäin käsidesille. Yritys onnistui mukauttamaan toimintaansa nopeasti, sillä ginin ja käsidesin pääraaka-aineen – alkoholin – valmistusprosessi on pitkälti samanlainen.
  • Oura Health on suomalainen nk. hyvinvointisormuksia valmistava yritys, jonka tuotteet seuraavat käyttäjänsä sykettä, hengitystä ja ruumiinlämpöä. Oura Health havaitsi, että sen teknologia voi varoittaa käyttäjiä koronavirustartunnasta varhaisessa vaiheessa, kun yksi yrityksen asiakkaista otti yhteyttä saatuaan positiivisen covid-19-diagnoosin. Yritys on aloittanuttutkimusyhteistyön University of California San Francisco -yliopiston kanssa ja toimittanut tutkimusta varten hyvinvointisormuksen 2 000 sairaanhoitajalle. Se on saanut vastaavia yhteistyöpyyntöjä ympäri maailmaa.

Oura Healthin ja monen muun edellä esitellyn yrityksen tekemän työn edut eivät ole pelkästään taloudellisia. Yritykset tarjoavat ratkaisuja viruksen aiheuttamiin ongelmiin samalla kun ne monipuolistavat liiketoimintaansa ja lujittavat mainettaan tulevaisuutta varten.

 

Linkkejä:

Jeanologia

How the Spanish industry is facing COVID-19

Dydu

Crisis communication: the benefits of a chatbot

Veoleo Press

Veoleo’s response to COVID-19 quarantine

10-Vins

Coronavirus: comment 10-Vins pallie la baisse d'activité dans l'hôtellerie-restauration (article in French)

58-Gin

How factories change production to quickly fight coronavirus

Oura Health

How Covid-19 accelerated the success of Nordic tech in the US

 

Lisätietoja:

Euroopan työpaikkapäivät

Drop’pin@EURES

Hae EURES-neuvojaa

Eläminen ja työskentely EURES-maissa

EURESin työpaikkatietokanta

EURES-palvelut työnantajille

EURESin tapahtumakalenteri

Tulevat tapahtumat verkossa

EURES Facebookissa

EURES Twitterissä

EURES LinkedInissä

Aiheet
Liiketoiminta / YrittäjyysUlkoiset EURES-uutisetUlkopuoliset sidosryhmätTyömarkkinauutiset/liikkuvuusuutisetUutiset/raportit/tilastotRekrytointitrenditNuoriso
Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
Asuminen ja työskentely
Sektori
Accomodation and food service activitiesActivities of extraterritorial organisations and bodiesActivities of households as employers, undifferentiated goods- and servicesAdministrative and support service activitiesAgriculture, forestry and fishingArts, entertainment and recreationConstructionEducationElectricity, gas, steam and air conditioning supplyFinancial and insurance activitiesHuman health and social work activitiesInformation and communicationManufacturingMining and quarryingOther service activitiesProfessional, scientific and technical activitiesPublic administration and defence; compulsory social securityReal estate activitiesTransportation and storageWater supply, sewerage, waste management and remediation activitiesWholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles

Vastuuvapauslauseke

Artikkelien tarkoituksena on tarjota EURES-portaalin käyttäjille tietoa ajankohtaisista aiheista ja suuntauksista sekä herättää keskustelua ja keskustelua. Niiden sisältö ei välttämättä vastaa Euroopan työviranomaisen (ELA) tai Euroopan komission näkemystä. Lisäksi EURES ja ELA eivät tue edellä mainittuja kolmansien osapuolien verkkosivustoja.