Siirry pääsisältöön
EURES (EURopean Employment Services)
Uutisartikkeli13. joulukuuta 2017Euroopan työviranomainen, Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto

Ole oma pomosi: yrittäjyys on kasvussa

Yhä useammat ihmiset hylkäävät perinteisen työsuhteen työnantajan kanssa ja valitsevat yksityisyrittäjyyden erilaisten asiakkaiden kanssa.

Euroopan unionin tilastotoimiston Eurostatin uudesta raportista ilmenee, että vuonna 2016 EU:n työikäisestä väestöstä (15–64-vuotiaista) 30,6 miljoonaa oli yrittäjiä. Yrittäjyyden alat vaihtelivat moottoripyörien korjaamisesta metsätalouteen.

Vuonna 2016 yrittäjiä oli kokonaistyövoimasta 14 prosenttia. Yrittäjien määrä oli noussut hieman vuoden 2015 alusta, jolloin se oli 30,3 miljoonaa. Samalla ajanjaksolla määrä oli noussut alle 25-vuotiaiden keskuudessa 77 300:sta 90 000:een.

Vuonna 2016 kaksi kolmasosaa (67 %) yrittäjistä oli miehiä, yli puolet (55 %) yli 45-vuotiaita, noin kolmannes (35 %) korkeakoulututkinnon suorittaneita ja seitsemän kymmenestä (71 %) elinkeinonharjoittajia, joilla ei ole palkattuja työntekijöitä.

Yrittäjien osuus oli suurin Kreikassa, jossa lähes kolmannes työvoimasta toimi yrittäjinä. Italiassa vastaava osuus oli 21 prosenttia ja Puolassa 18 prosenttia. Eurostatin lukujen mukaan yrittäjyys oli vähäisintä Tanskassa, jossa yrittäjinä toimi vain 8 prosenttia työvoimasta. Luxemburgissa, Saksassa, Ruotsissa ja Virossa yrittäjien osuus oli 9 prosenttia. Keskimääräinen osuus koko EU:ssa oli 14 prosenttia.

Alakohtaisesti tarkasteltuna eniten yrittäjiä toimi vuonna 2016 tukku- ja vähittäiskaupan sekä moottoriajoneuvojen korjaamisen alalla, joilla yrittäjiä oli yhteensä 4,8 miljoonaa. Tämä on 16 prosenttia kaikista EU:n yrittäjistä. Toiseksi suosituin oli maa-, metsä- ja kalastusala, jolla yrittäjiä oli 4,4 miljoonaa (14 %). Freelancereita toimi paljon myös rakennusalalla (3,9 miljoonaa, 13 %) sekä korkeakoulutusta vaativien ammattien, tieteellisen ja teknisen toiminnan alalla (3,7 miljoonaa, 12 %).

Joissain maissa EURES voi auttaa saattamaan yhteen minkä tahansa EU-maan yrittäjiä ja tiettyjä taitoja ja kykyjä hakevia työnantajia! Ruotsin Malmöstä kotoisin oleva freelance-oopperalaulaja Hanna-Maria tietää tämän omakohtaisesti. Kun hän kaipasi uusia haasteita, hän otti yhteyttä paikalliseen EURES-neuvojaan, joka auttoi häntä pääsemään Saksan työvoimapalvelun kautta koe-esiintymiseen Hampuriin. Päätöstä ei ole tarvinnut katua.

”EURES-kokemukseni oli erittäin myönteinen. Olen puhunut muiden freelance-oopperalaulajien kanssa, joilla on myös hyviä kokemuksia EURESista. Haluaisin todella saada työtilaisuuksia Saksassa. Siellä on paljon enemmän oopperataloja kuin Ruotsissa ja monissa muissa Euroopan maissa.”

Hanna-Maria on opiskellut saksaa kolme vuotta, joten hän osaa kieltä jonkin verran ja kehittyisi siinä varmasti nopeasti, jos muuttaisi Saksaan. Hän pystyy jo laulamaan saksaksi ja hyödyntää itsensä työllistävänä ammattilaisena täysin kaiken saatavilla olevan paikallisen ja alaa koskevan asiantuntija-avun.

 

Asiaan liittyviä linkkejä:

Taking a look at self-employed in the EU – Eurostatin raportti

Yrittäjiä

 

Lisätietoja:

Euroopan työpaikkapäivät

Drop’pin@EURES

Etsi EURES-neuvojaa

Elin- ja työolot EURES-maissa

EURESin työpaikkatietokanta

EURES-palvelut työnantajille

EURESin tapahtumakalenteri

Tulevat online-tapahtumat

EURES Facebookissa

EURES Twitterissä

EURES LinkedInissä

EURES Google+:ssa

Aiheet
Liiketoiminta / YrittäjyysTyömarkkinauutiset/liikkuvuusuutisetUutiset/raportit/tilastotNuoriso
Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
Asuminen ja työskentely
Sektori
Accomodation and food service activitiesActivities of extraterritorial organisations and bodiesActivities of households as employers, undifferentiated goods- and servicesAdministrative and support service activitiesAgriculture, forestry and fishingArts, entertainment and recreationConstructionEducationElectricity, gas, steam and air conditioning supplyFinancial and insurance activitiesHuman health and social work activitiesInformation and communicationManufacturingMining and quarryingOther service activitiesProfessional, scientific and technical activitiesPublic administration and defence; compulsory social securityReal estate activitiesTransportation and storageWater supply, sewerage, waste management and remediation activitiesWholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles

Vastuuvapauslauseke

Artikkelien tarkoituksena on tarjota EURES-portaalin käyttäjille tietoa ajankohtaisista aiheista ja suuntauksista sekä herättää keskustelua ja keskustelua. Niiden sisältö ei välttämättä vastaa Euroopan työviranomaisen (ELA) tai Euroopan komission näkemystä. Lisäksi EURES ja ELA eivät tue edellä mainittuja kolmansien osapuolien verkkosivustoja.